kirjeeni yhteiskunnalle

Tämän postauksen lukemiseen kulutat aikaa noin 2 minuuttia.

"En halua vajota depressiokuiluun.
On tässä ajassa jotakin hyvääkin.
Välillä sen näkeminen vain on haastavaa. " 

Hei yhteiskunta,
kirjoitin siulle kirjeen.
Toivottavasti kuulet.
Olen pettynyt sinuun.
Sinä tuotat minulle tuskaa ja eksistentiaalisen kriisin.
En pidä siitä, kuinka mittaat arvoamme tuottavuudella.
Ei ihmisen arvoa voida mitata välineellisesti.

Olen vakuuttunut siitä, että olisin onnellisempi, jos asuisin eri aikakaudella, eri paikassa. Ehkä jossain syrjäisessä eurooppalaisessa pikkukylässä, jossa voisin joka aamu herätä ruokkimaan kotieläimiä. Ilman kiirettä, ilman ajatuksia tuottavuuteni riittävyydestä. Tai sitten muutan hippikommuuniin (ja nyt ei sitten puhuta mistään Charles Manson- tyyppisestä rikolliskommuunista), josta olen tainut muutamankin kerran lähipiirilleni mainita.

NOTE TO SELF: jokin eurooppalainen pikkukylä voisi hyvin toimia lokaationa jollekin tulevaisuuden teokselle.

Tämä nykymoderni ei palvele meitä. Mutta toisaalta onko itsekästä vaatia, että se palvelisi?
Olen pettynyt ahneuteen, siihen yhteen syntiin, joka valitettavan montaa meistä vaivaa. Ostamme, kulutamme, lisäämme meriittejä LinkedIn- profiileihimme. Olenko tosiaan se, mitä teen, enkä se kuka olen?

Olen surullinen siitä, miten taidetta arvostetaan liian vähän. Pysähdymme liian vähän sen äärelle. Porskutamme eteenpäin, puhelin kädessä sinkoilemme seuraaviin tapaamisiin. Taide saa meidät pysähtymään. Tuntemaan. Herättämään jotakin sellaista, mitä emme tienneet edes olevan olemassa.

Olen surullinen siitä, kuinka tasa-arvon kentällä on tapahtunut takapakkia. Suomi on toiseksi turvattomin maa naisille EU:ssa. On myös yleisesti tiedettyä, että poliisit harjoittavat syrjivää etnistä profilointia esimerkiksi EU:n sisällä. Kansainvälinenkin tilanne tuntuu olevan välillä aika lohduton monessa tasa-arvoasiassa. Mieheyden raamitkin ovat vielä melko ahtaita, ja haitallista miehen mallia näyttävät sisällöntuottajat saavat harmillisen paljon jalansijaa digitaalisilla alustoilla.

En pidä huijauksista. No, toisaalta kuka pitäisi? En pidä siitä, kuinka omia tavoitteita palvellaksemme olemme valmiita heittämään moraalin syrjään. Pyramidihuijaukset herättävät minussa kylmiä väreitä. Ehkä tämä palautuu siihen ahneuteen, josta aiemmin puhuin.

En halua vajota depressiokuiluun. On tässä ajassa jotakin hyvääkin. Välillä sen näkeminen vain on haastavaa. 

Faktoihin perustavaa tietoa on helposti saatavilla. Netti on pullollaan vertaistukiryhmiä niitä tarvitseville. Ihmisoikeuksista pidetään ääntä yhä intohimoisemmin. Useita kursseja voi opiskella maksutta, koulutus on siis tästä näkökulmasta katsottuna saavutettavampaa kuin aiemmin. Myös taide on saavutettavampaa digiaikamme myötä. Se tuo usein sitä tarvittua lohtua sitä tarvitseville.

Näen kaduilla sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjä pitämässä toisiaan kädestä kiinni, toivottavasti välittämättä siitä, mitä muut siitä ajattelevat. Se tuo toivoa paremmasta huomisesta. Siitä, että jonakin päivänä voimme kaikki kulkea ulkona ilman pelkoa tuomitsemisesta tai syrjinnästä. (Toisaalta, niin kauan kuin on olemassa ihmisiä, on aina olemassa tuomitsemista, mutta antakaa minun elää tässä vaaleanpunaisen hattaraisessa utopiassa.)

Olen kiitollinen hyväntahtoisista ihmisistä. Niistä, jotka eivät ole antaneet kateuden tai ilkeyden sokaista heitä. Toki kaikilla on huonoja päiviä. Tässä ajassa kuitenkin tarvitsemme ihmisiä, jotka vievät tätä yhteiskuntaa eteenpäin, eivätkä taaksepäin. Olen kiitollinen, että olen saanut itseni ympäröityä hyväntahtoisilla, upeilla ihmisillä. Sellaisilla intohimoisilla ihmisillä, jotka haluavat tehdä muutosta tähän maailmaan. Pienillä tai isoilla teoilla, teon suuruudella ei ole väliä.

Tämä oli kirjeeni yhteiskunnalle.
Ja näköjään rakkaalle lähipiirilleni.
Ja kenties myös itselleni?

Hyvää Juhannuksen aikaa, nyt on aika rentoutua ja unohtaa yhteiskunnalliset ongelmat taas hetkeksi.

Lempeydellä
Anja <3

              Voit jättää alla olevaan boksiin halutessasi esim. ajatuksiasi 
             postauksesta tai ideoita, joista haluaisit minun kirjoittavan.